LVIS-urakka Espoon Perusmäen uudelle päiväkodille

Asiakastarina

Asiakas: Vestera Oy
Yhteyshenkilö: Markus Länsivuori, vastaava työnjohtaja
Kohde: Espoon Perusmäen uusi päiväkoti
Toteutusaika: 2023–2024

”Watterin vahvuus on siinä, että sähkö- ja LVI-urakat saa samasta paikasta”

Espoon Perusmäen uuden päiväkodin ovet avataan elokuussa 2024. Watter on vastannut rakennuksen kaikista LVIS-asennustöistä. Työmaalla yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä ja ammattitaitoisen porukan työn jälki on ollut kiitettävää. Urakoitsijalle Watter on miellyttävä kumppani. Hommaa helpottaa, kun putkiasennukset, ilmastoinnit ja sähkötyöt on saatu tilattua yhdeltä ja samalta toimijalta.

Markus Länsivuori toimii vastaavana työnjohtajana Espoon Perusmäen uuden päiväkodin työmaalla. Urakasta vastaa Vestera Oy. Työnjohtajan toimenkuvaan kuuluu muun muassa työturvallisuudesta huolehtiminen ja työn sujuvuuden varmistaminen. Toimistotöiden lisäksi työnjohtajan aika kuluu myös paikan päällä rakennuksilla. Pienellä työmaalla porukka tulee nopeasti tutuksi.

– Tämmöisissä pienissä kohteissa oppii kyllä tuntemaan kaikki. Tuttuja kavereita, Länsivuori kertoo viitaten rakennustyömaalla häärivään ammattilaisten joukkoon.

Watterilta LVI-asennukset ja sähkötyöt saman oven takaa

Tutuksi ovat käyneet myös Watterin asentajat. Watterin vastuulla ovat tulevan päiväkotirakennuksen sähkö- ja LVI-töiden toteuttaminen. Markus Länsivuoren mukaan urakan etenemistä sujuvoittaa Watterin laaja ammattiosaaminen.

– Watterin ehdoton vahvuus on siinä, että heiltä saa kaikki LVIS-työt samassa paketissa. Koimme sen hyvänä juttuna. Ei tarvitse lähteä erikseen pyytämään tarjousta sähkötöistä, putkivedoista ja ilmastointien asennuksesta, Länsivuori sanoo.

Kun lämmön, veden, sähkön sekä ilmastoinnin saa tilattua yhden oven takaa, sujuvoittaa se sekä tarjousprosessia että itse työskentelyäkin. Watter toteuttaa LVIS-urakoinnit niin rakennusyrityksille, taloyhtiöille kuin yksityisillekin. Kysy lisää tai pyydä tarjous!

Watter on hyvä yhteistyökumppani

Espoon Perusmäellä päiväkodin rakennustyöt etenevät LVI- ja sähkötöiden osalta ihan samalla tavalla kuin missä tahansa vastaavassa kohteessa: suunnittelijoiden piirroksia tarkasti seuraten. Työmaalla tosin huomaa, että tilat on toteutettu pikkuväen ehdoilla. Esimerkiksi WC:ssä kalusteasennukset toteutetaan paikoin matalammalle, lapsen tasoiselle korkeudelle.

– Ei tässä mitään ihmeempiä ole tullut vastaan, suunnitelmien mukaan edetään, Länsivuori sanoo.

Työmaa alkaa olla tällä hetkellä loppusuoralla ja valmis kohde on luovutettavissa tilaajille aikataulussa, heinäkuussa 2024. Länsivuoren mukaan koko työmaan väki on ollut ammattitaitoista ja mukavaa porukkaa.

– Watterin kanssa yhteistyö on ollut erittäin sujuvaa, ei mitään ongelmia. Voin suositella vastaaville työmaille, Markus Länsivuori sanoo.

Kiinnostuitko palveluistamme?

Keskustellaan projektistasi ja katsotaan, miten voimme auttaa.